EUFONIA OY
Olen yrittäjänä työskentelevä Valviran laillistama puheterapeutti. Tarjoan puheterapiakuntoutusta ja arvioita niin itsemaksaville asiakkaille kuin maksusitoumuksella tuleville asiakkaille. Puheterapiaan on mahdollista tulla myös vakuutusyhtiön kautta. Toteutan puheterapiaa etäyhteydellä ja käynteinä asiakkaan omissa tiloissa kuten kotona tai päiväkodissa. En tarjoa Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta.
Marjo Sarala
puheterapeutti FM
Olen valmistunut puheterapeutiksi vuonna 2018 Oulun yliopistosta logopedian koulutusohjelmasta. Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt yksityisellä puolella tehden sekä kuntoutusta että arviointia monipuolisesti eri asiakasryhmien kanssa. Minulla on kokemusta niin Kelan vaativasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta kuin terveyskeskusten arviointityöstä. Laajin kokemus minulla on kuitenkin etäpuheterapiasta.
Olen erikoistunut aikuisten ja lasten etäpuheterapiaan, erilaisten puheen motoristen pulmien kuntoutukseen sekä äänihäiriöiden kuntoutukseen. Olen kuntouttanut etä- ja nettipuheterapiassa satoja äännevirheitä. Minulla on kokemusta erityisesti äännevirheiden, artikulaation ja epäselvän puheen kuntoutuksesta. Lisäksi minulla on kokemusta suuhengityksen kuntoutuksesta ja kireän kielijänteen arvioinnista sekä kielijänneleikkauksen jälkeisestä kuntoutuksesta. Aikuisasiakkaat ovat ohjautuneet puheterapiaani erilaisten ääneen ja hengitykseen liittyvien haasteiden, puheen sujuvuuden pulmien (esim. sokellus) ja äännevirheiden vuoksi. Minulla on lisäksi jonkin verran kokemusta aikuisten ja lasten änkytyksen ja sokelluksen kuntoutuksesta.
Puheterapeuttina olen positiivinen, kannustava ja empaattinen. Puheterapissa kohtaan jokaisen asiakkaan yksilönä ja kuntoutus suunnitellaan aina yhdessä asiakkaan kanssa yksilöllisesti. Puheterapiakuntoutus toteutetaan aina asiakasta motivoivien keinojen avulla. Puheterapiakuntoutuksessa asiakkaan ja lähiympäristön osallistuminen mm. kotiharjoittelulla on hyvin tärkeää parhaan mahdollisen kuntoutuksen onnistumiseksi. Pyrin jatkuvasti kehittämään ammattitaitoani täydennyskoulutusten, työnohjauksen, konsultaatioiden ja asiakastyön avulla.
Puheterapiapalveluita tarjoan suomeksi. Lähiyhteisön ohjaaminen onnistuu myös englanniksi.
Erikoistuminen
Etäpuheterapia
Puheen motoriset vaikeudet
Epäselvä puhe
Artikulaation kuntoutus
Äännevirheet
Suuhengitys
Kireä kielijänne
Myofunktionaalinen terapia
Viivästynyt puheenkehitys
Äänihäiriöt ja hengityksen pulmat
Aikuisten kuntoutus
Täydennyskoulutukset
Educational Relevance of Voice Disorders and Practical Solutions for Collaborative Screening, Assessment, and Treatment
Social and Vocational Impacts of Voice Disorders
LSVT LOUD
Suuhengityksen haitat puheterapeuttisesta näkökulmasta
Myofunktionaalisen ajattelun perusteita puheterapeutille
Introduction to PROMPT; Technique Workshop
3-Part Treatment Plan for OPT
Etäterapian toteuttaminen
Verkkokuntoutuksen toteuttaminen
Puhemotoriikan kuntouttamisen syventävät opinnot
Kuinka RSLDTN -äänteet kuntoutetaan
Kuinka vokaalit kuntoutetaan
Kuinka K-äänne kuntoutetaan
Kuinka M, P ja V-äänteet kuntoutetaan
Valikoiva syöminen - Miten ja miksi kuntouttaa?
Syömispulmat nepsy-lapsilla ja lapsilla joilla on
aistisäätelyn häiriöitä
Näin aloitan kuntoutuksen puhumattoman lapsen kanssa
Kommunikaation kolmio ja kulmakivet
Terapeuttisen tavoitteenasettelun abc
Toiminnanohjaus terapiassa
Kielellisten pulmien kuntoutus: sanavarasto, kerronnan taidot ja puheen ymmärtäminen
Nimeäminen ja sananlöytäminen
Kerronnan pulmat: arviointi, kuntoutus ja vanhempien ohjaaminen
Pintaa syvemmälle -sukelluksia kertovaan kielenkäyttöön
Iloa ja intoa autismikuntoutukseen